lauantai 9. kesäkuuta 2012

Tunteella työssä!

Kun aloin kirjoittamaan tätä blogia ajatukseni oli että en käsittele täällä lainkaan työasioita, mutta nyt on kertakaikkiaan pakko tehdä poikkeus sääntöön.

Työpaikoilla on jo pitkään puhuttu fyysisestä ja henkisestä työhyvinvoinnista, mutta tunteiden hyvinvointi on ollut aikalailla tabu vielä. Nyt tunteiden merkityksen työpaikalla on ymmärtänyt ainakin Affecton toimitusjohtaja Pekka Eloholma, joka kertoo Kauppalehden artikkelissa, että onnistumisen kaavaan kuuluu fokuksessa pysyminen ja aito innostuminen. Eloholman mukaan menestyksen kaava on seuraava: menestys = fokus x innostuminen2. Samassa artikkelissa Eloholma kertoo uskovansa positiiviseen asenteeseen yhtälailla yksityiselämässä kun busineksessakin sekä kannustavaan visiopohjaiseen johtamiseen.  



Tätä lukiessani mietin että Eloholma on oivaltanut jotain oleellista, hän on tehnyt tunteista näkyviä työpaikallaan. Ja eipä ihme, sillä taustajoukoissa Eloholmalla on Helena Åhman, johtoryhmien valmentamiseen erikoistunut psykologian tohtori, jonka erikoisalaa on tunteiden valjastaminen työhön. Go Eloholma ja Go Åhman, mielestäni melko edityksellistä ajattelua Suomessa!

Itse vaihdoin työpaikkaa muutama kuukausi sitten ja olen äärimmäisen kiitollinen nykyisestä työyhteisöstäni. Minulla on ilo olla töissä porukassa, joka tukee ja kannustaa, innostaa ja innostuu, sallii, luottaa, nauraa yhdessä, huolehtii toisistaan ja tekee ennenkaikkea tuottavasti töitä yhdessä. Työyhteisössäni tunteet ja niiden näyttäminen ovat sallittuja asioita. Saan päivittäin huomata miten miellyttävät tunteet tarttuvat kun hommia tehdään yhdessä. On helppo innostua kun muutkin innostuvat, on helppo nauraa kun muutkin nauravat. On helppo tuntea kuuluvansa porukkaan. 

Linkitän tähän oheen kolleegani Anne Rongaksen kirjoittaman blogin, joka mielestäni tiivistää työyhteisömme hengen loistavasti. Kannattaa käydä lukemassa :-)


Kiitos siis omalle työyhteisölleni paljon opettaneesta keväästä ja aurinkoisia kesälomapäiviä kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti