Välitilinpäätös

Noin vuosi sitten aloitin matkan elämäntaitovalmentajaksi. Nyt helmikuussa 2013 opinnot lähestyvät loppuaan ja ajattelin tehdä pienen yhteenvedon vuodesta. Mitä siis jäi käteen tästä matkasta?

Ensinnäkin on todettava, että tämä vuosi on haastanut minua enemmän kuin uskoinkaan. Olen joutunut tarkastelemaan omaa elämänasennettani, ihmissuhteitani, omia rajojani sekä oman elämäni tahtotiloja enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Voisi kai sanoa, että mennyt vuosi on tarjonnut huimaa henkistä kasvua, muutamia suuria oivalluksia sekä useita pienempiä ajatuskipinöitä.

Parasta viime vuodessa ovat ehdottomasti elämääni tulleet uudet ihmiset. Sekä valmennuskoulun valmentajakolleegat että muutkin elämääni vuonna 2012 tiensä löytäneet loistoyksilöt. Oon joutunut välillä äärirajoille näiden uusien kohtaamisen kanssa, mutta silti ne kaikki ovat opettaneet minulle jotain arvokasta itsestäni ja siitä millaisten ihmisten kanssa haluan olla tekemisissä.  Miten haluan elämääni elää, omien arvojeni mukaisesti, mitä ansaitsen ja tarvitsen. Joskus on tärkeää lempeästi hyväksyä myös se, että kaikkien kanssa ei vaan "natsaa" ja päästää irti. Toinen arvokas oppi minulle, ikuiselle miellyttäjälle, on se että kaikkien ei oikeasti tarvitse pitää minusta. Ja sekin on ihan ok.

Valmennuskoulussa on käsitelty useita hyviä ja hyödyllisiä teemoja, kuten uskomuksia, tavoitteeellisuutta, itsensä arvostamisesta, luovuutta, rakentavia ihmissuhteita, unelmatyöskentelyä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tulevia valmennuksia varten oon saanut hyödyllisiä työkaluja ja tekniikoita, joiden avulla uskon pystyväni synnytämään oivalluksia omille valmennusasiakkailleni ja joita pystyn hyödyntämään myös nykyisessä työssäni.

Kuva julkaistu cc-lisensillä osoiteessa:  http://www.flickr.com/photos/mager/2830808904/sizes/l/in/photostream/  (kuvaaja: magerleague)

Oon huomannut, että tänne blogiin moni on löytänyt tiensä kun etsii tietoa/kokemuksia elämäntaitovalmentajan koulutuksesta. Siksi laitankin tähän loppuun muutaman vinkin miten itse valitsisin koulutusta, jos olisin nyt lähdössä tälle matkalle uudestaan. 

Valmennus on toimialana nuori ja vasta kehittymässä lopulliseen muotoonsa. Tällaisessa kehitysvaiheessa on omat sudenkuoppansa ja lieveilmiönsä, joista osa on jo nähtävissä Suomessakin. Palvelun- (ja koulutuksen) tarjoajien kenttä on moninainen ja monentasoisella osaamisella varustettu. Jotta voisit taata itsellesi parhaan mahdollisen opintomatkan, tarjoan sinulle nämä vinkit:

1) Vaadi: 

Haasta koulutusta tarjoava organisaatio kertomaan avoimesti ja läpinäkyvästi mitä koulutus tarjoaa vastineeksi rahoillesi. Sinä olet maksava asiakas ja sinulla on oikeus saada se mistä maksat.

2) Kysy: 

Kysy kouluttavalta organisaatiolta miten he valvovat omaa sisäistä laatuaan ja sen tasalaatuisuutta sekä kouluttajien osaamista ja ryhmien edistymistä. Kysy mitä materiaaleja koulutuksissa tullaan käyttämään, mihin ryhmän oppiminen perustuu, millainen oppimisprosessi on kokonaisuudessaan.

3) Vertaa: 

Hanki tietoa eri koulutustarjoajista, koulutusohjelmien sisällöstä, kysy koulutukseen osallistuneiden kokemuksia ja suhteuta ne omaan maailmaasi.

Ihan ekassa blogissa onnittelin itseäni siitä, että lähdin opiskelemaan elämäntaitoja ja niiden valmentamista. Edelleen onnittelen itseäni tästä päätöksestä. Nyt vaan tiedän entistä selvemmin, että matka ei ole lähelläkään päätöstään, oikeastaan se on vasta alkanut. Olen edelleen matkalla parhaaksi omaksi itsekseni ja sillä matkalla on hyvä olla.

Moi siis kaikille, mä olen Piia ja mä oon nyt valmentaja :-)

Arkinen on kaunista

Näin netissä kuvasarjan, jossa on kuvattu hiekkaa mikroskoopin avulla. Siis tavallista hiekkaa, sitä mikä ärsyttävästi kulkeutuu kengissä sisälle ja rahisee parketilla. Sitä mikä menee silmiin ja korviin rannalla. Sitä mikä äkkiä katsoen näyttää ruskean ja harmaan sävyiseltä, ei juuri minkään väriseltä.

Kuvista paljastuu upeita muotoja ja värejä, kauneutta, jollaista ei heti uskoisi todeksi ja jota ei ennenkaikkea uskoisi hiekaksi. Mutta niinhän se on, kaikkialla on kauneutta, arkisissakin asioissa. Kun vaan suotumme näkemään, avaamaan silmämme ja katsomaan hieman tarkemmin :-)

Kauniita kuvia hiekasta -usko tai älä!

Kuva julkaistu cc-lisenssillä osoitteesta:  http://www.flickr.com/photos/aigle_dore/  (kuvaaja Moyan Brenn)

Sudet sisälläsi

Jokin aikaa sitten katselin jotain mitäänsanomatonta elokuvaa, jonka nimeä en edes enää muista. Siinä kaksi intiaaniheimon edustajaa kävivät seuraavan keskustelun:

"Jokaisen ihmisen sisällä kasvaa kaksi sutta, viha ja rakkaus"
"Kumpi niistä voitaa lopulta?"
"Se, jota ruokit enemmän"

Totta.

Kuva cc-lisensillä osoitteesta:  http://www.flickr.com/photos/laenulfean/ 

Vahvalla on varaa olla lempeä

Kävelin ennen joulua kotikaupunki sohjoisella pääkadulla. Vastaan tuli vahempi pariskunta, nainen työnsi miestään pyörätuolissa. Ikää ja elämänkokemusta tällä parilla oli runsaasti. Naisen työntämä pyörätuoli juuttui sohjoon katukivetyksen reunaan, josta hän yritti kammeta sitä ylös.

Parin ohi käveli useita nuoria ja vanhempia riuskoja ihmisiä, mutta kukaan ei pysähtynyt auttamaan. Kiirehdin paikalle ja yhdessä naisen kanssa saimme pyörätuolin taas liikkeelle (vaati reilusti voimaa minultakin, ei ollut ihan kevyt homma). Vanha pariskunta jatkoi matkaansa ja minä omaani, mutta minun oli pakko kääntyä katsomaan heidän peräänsä. Mieleni täytti kaksi asiaa. Ihailin tuon naisen voimaa ja päättäväisyyttä hänen työntäessään pyörätuolia eteenpäin sekä hänen kykyään huolehtia puolisostaan. Toiseksi jäin hämmentyneenä miettimään miksi kukaan muu ei tullut tilanteeseen auttamaan.

CC-lisensillä: http://www.flickr.com/photos/sweetonveg/ 

Tuolloin tuntui, että välittämisen ja auttamisen sijaan maailma on muuttunut kilpailuksi siitä kuka välittää vähiten. Itsenäisyys, kyynisyys ja omista asioista huolehtiminen ovat nousseet arvoiksi, joita mielestäni väärin perustein myös ihaillaan. Sairastutaan liialliseen riippumattomuuteen ja lopulta yksinäisyyteenkin. Oma kiire ja stressi kelpaavat tekosyksi, että ei tarvitse auttaa eikä välittää. On liian helppoa ja hyväksyttyä tuudittautua ajatukseen että "joku muu" hoitaa tai pärjätköön itse.

Filosofi Eric Hoffer on ilmaissut asian seuraavasti: "rudeness is a weak imitation of strength" (vapaasti käännettynä karkea käytös on voiman huono kopio). Itse ymmärrän asian niin, että kykenemättömyys hyvään on heikkouden merkki ja kääntäen, että aito välittäminen on vahvuuden merkki ihmisessä. Todellinen voima on siis jossain muussa kun välinpitämättömässä käytöksessä, ironisissa kommenteissa, itsenäisyyden ihailussa, toisten väheksymisessä tai siinä että ei pysähdy auttamaan pyörätuolin kanssa jumiin jäänyttä vanhusta. Voiman todellinen manifesti ilmenee hyvässä ja sen tekemisen määrässä, sillä vahvalla on varaa olla lempeä.

Kosketuksen voima

Oon pitkään halunnut kirjoittaa jotain kaunista koskettamisesta, siis toisen ihmisen aidosta, tuntevasta ja kunnioittavasta kosketuksesta. Se on mulle henkilökohtaisesti tärkeä aihe, sillä oon jo hetken tiennyt olevani niitä "kosketuksesta eläviä". Koskettaminen on mulle luonnollinen tapa viestiä ja kommunikoida muiden kanssa, ilmaista tunteita ja välittämistä.

Koskettaminen vapauttaa kehossa oksitosiinia, mielihyvähormonia, jolla tiedetään olevan myös pelkoa ja ahdistusta lieventäviä vaikutuksia. Toisaalta viimeaikaiset tutkimukset vahvistavat myös sen, että koskettamisella on mm. stressiä ja kipua lieventävä vaikutus. Samalla koskettamisen puute (esim. sylin ja halaamisen puute) aiheuttaa lyhytjännitteisyyttä sekä altiutta toisten kiusaamiseen. Yksinkertaistettuna, koskettaminen tekee meille hyvää.

Jotenkin kuitenkin aiheeseen on vaan ollut vaikea tarttua ja saada siitä oikeita sanoja aikaiseksi. Onnekseni Maaret Kallio on pukenut sanoiksi sen, mitä tästä oikeastaan halusin sanoa, joten tuolla lopussa on linkki kauniiseen artikkeliin koskettamisesta. Nauttikaahan!

Tässä vielä muutamia lempikohtiani tuosta artikkelista:

"Milloin viimeksi olet silittänyt toisen ihoa niin, että olet voinut aistia hänen hengityksensä ihosi kautta? Tai olet halannut niin, että koko kehosi suostui läheisyyden lämpöön?"

"Kosketushistoriamme vaikuttaa tähän päivään; siihen, miten uskallamme antautua kosketukseen kumppanimme kanssa ja siihen, miten kosketamme omia lapsiamme. Tiedostamalla voi tehdä muutoksia."

"Koskettamalla voi korvata tuhat sanaa: Olen tukenasi, Älä välitä heistä, Huomaan harmisi, Anna anteeksi, Rakastan sinua, Haluan sinua."

Kuva julkaistu Flickr.palvelussa cc-lisensillä by  Moyann_Brenn

"Tunteva koskettaminen on haastavampaa. Siinä päästämme lävitse kokonaisen itsemme, olemisemme, toiveemme ja tarpeemme. Avaudumme enemmän, jolloin olemme myös herkemmin haavoitettavissa. Tunteva koskettaminen on pysähtymistä, läsnäoloa ja läheisyyttä."

"Koskettamalla osoitamme olevamme toisillemme jotain erityistä, ainutlaatuista ja muista ihmisistä erottuvaa.... ...Koskettamalla sanot kumppanillesi: Olen tässä, näen sinut, olet tärkeä."

Ja tässä artikkeli kokonaisuudessaan:

http://www.rakkaudeksi.fi/artikkelit/seksuaalisuus-ja-seksi/korvaamaton-kosketus

Missasinko mä jotain?

Olin viime viikonloppuna ystäväni juhlissa, joissa sain kuulla lauseen "sulle tekis kyllä hyvää olla viikko metsässä ilman minkäänlaisia teknisiä laitteita ja verkkoja". Nauroin vastaukseksi, että joopajoo, ei taitais onnistua...

Oon kuitenkin saanut kuulla samasta asiasta ennenkin. Viime kesänä ystäväni nimitti minua "datapalleroksi", koska terassi-iltana vilkuilin puhelintani muutaman minuutin välein. On ilmiselvää, että tämä tauti on vaivannut minua jo pitkään. Mutta mikä on diagnoosi?

Kuva: Mike "Dakinewavamon" Kline (jaettu  Flickerin kautta cc-lisenssillä)

On totta, että facebook ja muut kanavat ovat mukavaa ajanvietettä sekä hyödyllisiä tietolähteitä. Minulle ne ovat myös osa työtäni ja siksi elämässäni tärkeitä. Jäin kuitenkin miettimään, että miksi minulla on tarve seurata kännykkää, facebookia tai muita kanavia myös silloin kun olen ihanien ihmisten seurassa ja tilanteessa, josta muutoin nautin kaikilla aisteillani? Miksi karkaan ympärilläni olevilta ihmisiltä ja minua ympäröivältä tilanteelta teknisiin vimpaimiin ja muiden ihmisten elämän pariin statuspäivityksiä lukemalla?

Itsediagnosoinnin perusteella päädyin siihen, että minua vaivaa missaamisen pelko  (engl. to miss =  To fail to hit, reach, catch, meet, or otherwise make contact with). Tunne siitä, että kokoajan pitäisi olla jossain muualla, kokoajan pitäsi tapahtua jotain, pelko siitä että jotain menee ohi. Jos olen jossain, pelkään missaavani jotain muuta, jossain muualla.

Ironisinta tässä on se, että kun viljelen missaamisen pelkoani, missaan kokoajan asioita ympärilläni. Huomasinko nauravat silmät, tunsinko kosketuksen kädelläni, kuulinko mitä minulle sanottiin, osallistuinko keskusteluun, olinko Sinun kanssani, olinko läsnä?

Tästä viisastuneena haastan itseni ja sinut vuonna 2013 missaamaan vain ja ainoastaan missaamisen pelkoa.

Hymyä ja hyvää fiilistä uuteen vuoteen!

Ps. Pahoitteluni blogin hiljaiselosta viime syksyn aikana. Nyt oon takas :-)

Helppoa ja mukavaa!

Blogissa on ollut hetken hiljaista syksyn alun, töiden alkamisen ja arkeenpalaamisen johdosta. Arki puskee päälle vaikka rutiinit ovat kesän jäljiltä hukassa. Tuntuu, että koko elämänrytmi on löydettävä uudelleen ja sopeutettava se arjen vaatimuksia vastaavaksi.

Mulle syksy aiheuttaa aina ristiriitaisia tunteita. Toisaalta ahdistun vapaa-ajan vähyydestä ja siitä, että on taas tarkkoja aikatauluja ja täytettäviä velvotteita. Toisaalta taas nautin säännöllisyydestä, rutiinien tuomasta turvallisuudesta ja innostun uusista aluista.

Tänä syksynä uusia suunnitelmia punoessani kantavana ajatuksena on "miten teen tästä mahdollisimman helppoa ja mukavaa itselleni". Pidän tuosta kysymyksestä, sillä minusta tuntuu että se vapauttaa minut nauttimaan tekemisestä.On mukava ajatus, että minulla on lupa helpottaa arkeani ja tehdä siitä itselleni mahdollisimman sopiva. Tuntuu kuin tuon kysymyksen avulla puurtamisen "taakka" olisi nostettu pois samalla kun kärsimysfilosofia on heivattu sivuun.

Rohkaisen siis muitakin miettimään omaa arkeaan ja kysymään aina välillä voiko sitä jotenkin helpottaa tai tehdä itselleen mukavammaksi. Tosiasia nimittäin on, että ihmisen luontainen laiskuus ja mukavuudenhalu ovat jatkuvia inspiraation ja innovaation lähteitä ;-)

Kuva otettu MotivateHopeStrenght-facebook sivulta