Tiedättekö kun alkaa miettimään jotain asiaa niin yhtäkkiä sitä samaa näkee jokapaikassa. Jos vaikka miettii Volvon ostamista, niin hetkessä alkaa tuntumaan ettei teillä enää olekaan muita kun Volvoja liikenteessä. Tai jos haaveilee perheen perustaisesta, niin yhtäkkiä kaikki ympärillä tuntuvat odottavan ja jokaisessa kadunkulmassa on joku masu söpösti pystyssä.
Mulle kävi just näin. Olin pitkään haaveillut uudesta urasta ja työstä, jostain joka yhdistäisi mun osaamista ravinnon ja treenin sekä motivoinnin ja fasilitoinnin parista. Mulla oli sellainen olo, että mulla on edessäni palapeli, jossa monta palaa ja ne palat sopivat yhteen, mutta silti niistä ei muodostu mitään järkevää kokonaiskuvaa. Tässä tilanteessa surfailin nettiä ja mietin, että mihinkähän suuntaan sitä lähtisi etenemään. Sattumalta eksyin lukemaan elämäntaitovalmennuksesta (Life Coaching) ja se upposi heti kun kuuma veitsi voihin. Muhun vetosi etenkin ratkaisukeskeisyys sekä positivinen ajattelu ja yksilön vastuu, joiden puolesta puhujana olen jo vuosia tietämättäni ollut.
Aloin miettimään Life Coachingia yhtenä vaihtoehtona mulle. Mut se tuntui jotenkin "hötöltä" (eiks toi nyt oo jotain BS:ää puhua tunteista ja läsnäolosta, eiks nyt kaikki osaa sentään elämäänsä elää..) ja omat ajatukset olivat todella rajoittuneet (mä oon ekonomi, mun PITÄÄ tehdä tietynlaisia töitä vaikka en niistä pidäkään).
Mut sitten se tapahtui. Valmentajia vaan alkoi tipahdella mun tielle. Työpaikalleni rekrytoitiin uusi työntekijä, jonka kanssa kahvipöydässä jutellessä paljastui että hän on opiskelemassa valmentajaksi juuri samassa koulutuksessa johon mä olin ajatellut hakea (tästä ihmisestä tuli myöhemmin myös mun valmentaja, joten sain kokeilla miltä valmennus valmennettavasta tuntuu). Myöhemmin menin ystävilleni rapujuhliin, jonne tulee minulle entuudestaan tuntematon pari, jonka naispuolinen on juuri valmistunut tästä samasta koulutusohjelmasta. Huomasin lehdessä ilmoituksen ilmaisesta ryhmävalmennuksesta, kirja-alesta löytyi yllättäen aina hyvä kirja valmennukseen liittyen, jne, jne.
Parhaat mainospuheet mitä mulle tästä koulutuksesta pidettiin olivat seuraavat: "tuon vuoden jälkeen sä ainakin tiedät mitä elämältäsi haluat ja miten sen saat" ja "elämä vaan tuntuu helpommalta ton vuoden jälkeen". Oikeesti, jos noille sanoo ei, niin on kyllä omassa päässä vikaa! Lopulta keräsin rohkeuteni ja päätin lähteä mukaan. Eka koulutusjakso on nyt takana (siitä kerron myöhemmin lisää), ja jo nyt uskallan onnitella itseäni hyvästä valinnasta. Mä oon matkalla ja musta tulee paras oma itseni.
Lainataan siis lopuksi AA-kerhoa: Moi kaikki, mä olen Piia ja vuoden kuluttua minäkin olen elämäntaitovalmentaja eli life coach:-)
Aurinkoa kevääseen kaikille!
Onnea matkaan!
VastaaPoista