Lumpeenkukka ja puuvärit

Valmennuskoulutuksessa meitä pyydettiin piirtämään sellainen kuva, mikä parhaiten kuvaa elämäämme ja/tai meitä itseämme sitten kun olemme saavuttaneet päämäärämme. Tehtävän suorittamiseksi oli annettu kasa valkoisia papereita ja paljon erivärisiä puuvärejä.

Päässäni humisi paniikki. Mielessäni kaikki koulun piirrustustunnit, joilla arvosteltiin toisten tekemiä töitä. Kaikki palaute, mitä elämäni aikana olen saanut epätäydellisistä mittasuhteista tai onnettomasta värienkäytöstä. Ihana kouluttajamme kuitenkin painotti, että kyseessä ei ole "kuka piirtää parhaiten"-tehtävä vaan yksi tapa ilmaista itseään ja selkeyttää omaa ajatteluaan. Kouluttajamme jopa kehotti piirtämään vasemmalla kädellä, jos muuten ei pääse suorituspaineista eroon.

Tartuin kyniin. Keräsin mukaani keltaisen, vaalean ja tumman vihreän, sinisen sekä muutaman punaisen sävyn. Ne tuntuivat omilta vaikka en edes vielä tiennyt mitä aion piirtää. Aloin raapustaa viivoja paperille. Annoin ajatuksen lentää, en miettinyt, käteni kyllä tiesi mitä se oli tekemässä vaikka mieli ei ollut vielä ehtinytkään mukaan. 

Paperille muodostui maisema, jossa oli vaalenpunainen lumpeenkukka keinumassa järven laineilla. Silloin sen oivalsin, tässä kuvassa on kaikkea sitä, mitä minä haluan ihmisenä olla. 

Lumpeenkukka on mielestäni vahva ja voimakas, silti niin herkkä ja kaunis. Se on avoin ja vastaanottavainen, se kurottaa valoa kohti. Se hehkuu. Lumpeenkukka keinuu isommissakin laineissa koskaan uppoamatta, se pysyy pinnalla myrskyissä. Se ei ajelehdi päämäärättömästi tuulien mukana vaan sillä on vahvat juuret järven pohjassa. Se kasvattaa vierelleen isot lehdet, jotka minulle symboloivat kaikkia elämäntaitoja, joita nyt harjoittelen. Ne kantavat. Kukat eivät myöskään koskaan elä yksin vaan niitä ympäröi muiden lumpeenlehtien ja kukkien verkosto. Vaikka biologiasta en mitään ymmärräkään niin haluaisin ajatella, että lumpeet tarvitsevat toisia lumpeita ympärilleen kasvaakseen ja kukoistaakseen.

CC-lisenssillä: Satoru Kikuchi

Tämän harjoituksen tekeminen avasi minulle uuden näkymän minuun itseeni. Sai minut oivaltamaan jotain, jota olisi muutoin ollut vaikea pukea sanoiksi. Piirtäminen vapautti jotain ajattelusta ja antoi vapauden ilmaista itseään toisin. 

Harjoituksen jälkeen mietin itsekseni, milloin viimeksi olen piirtänyt yleensä mitään? Lapsenahan sitä teki melkein joka päivä, teininäkin aina silloin tällöin. Aikuisena, en oikeastaan koskaan. Miksiköhän? Koin tuossa harjoituksessa omakohtaisesti kuinka piirtäminen avasi ajattelua. Tunsin, että siitä on hyötyä ja että se on ennenkaikkea kivaa. Silti olin unohtanut tuon iloa tuottavan asian moneksi vuodeksi. 

Seuraavana viikonloppuna kävelin kauppaan ja ostin itselleni nipun paperia sekä puuvärit. Olen taas hieman onnellisempi.