Elämä on tässä ja nyt

Aina välillä tapaan ihmisiä, jotka tuntuvat elävän kuin sumussa. He tallaavat jokaista päiväänsä rutiinista toiseen nauttimatta hetkestäkään. Elämä menee askareita suorittaessa, kasvoilla harmaa ilme. Sää ottaa päähän, työssä on tylsää, puolisokin ärsyttää, mikään ei huvita ja suusta kuuluu vaan valitusta.

Tekisi mieli hypätä tällaisen ihmisen eteen,  ottaa hartioista kiinni ja ravistaa kovaa. Sanoa: "tajuatko, että tämä on sinun elämäsi, sinun ainutlaatuinen elämäsi. Ainoa, jonka täällä elät. Joten herää ihminen, avaa silmäsi ja katso ympärillesi. Näe miten hienoa kaikki on." Valmentajaopiskelijakolleegaani lainaten "kattokaa nyt, puissa on LEHDET, vähänkö hienoa!" :-D

CC-lisenssillä: skwillt

Mitä jos elämä ei olekaan kenraaliharjoitus ja mitä jos sinun ei olekaan tarkoitus olla oman elämäsi sivunäyttelijä vaan päätähti? Mitä jos elämä onkin tässä ja nyt, mitä jos nauttisit siitä? Mitä jos hyväksyisit vastuun elämästäsi ja onnellisuudestasi ja alkaisit elää sitä juuri sinulle sopivaa ja oman näköistä elämää? Mitä jos hyväksyisit sen, että onnellisuutesi on vain sinun vastuullasi? Miltä maailma silloin näyttäisi? Näkisitkö värit, huomaisitko kauneuden, olisitko kiitollinen siitä kaikestä mitä sinulla jo on? Löytäisitkö suuntasi? Lakkaisitko ajelehtimasta? Eläisitkö enemmän? Olisitko onnellisempi?

Lopuksi Jukka Poikaa, jonka Potentiaali-biisin sanat kolahti tänään erityisen paljon: miks et ottais omasta potentiaalistas selkoo? :-)

Omaan mukavuuteen on helppo tuudittuu
Silloinkin kun pitäis kasvaa ja uudistuu
Kelaat samaa luuppii kunnes se jumittuu
jumittuu, Jumittuu
Kaikki seisovat aallot, jähmeät patsaat
joita puolustat
niihin voimasi satsaat
Ne on niin rakkaat
pikku harhakuvat

Kun virta vie sua mukananaan kaikkeuteen
Takerrut kirjaan, takerrut kaiteeseen

Ja vaalit sun pelkoo,
niiku farmari peltoo
Ja varot astumasta sinne missä se versoo
Elät puoliteholla
Sen se susta kertoo
Miks et ottais omast potentiaalistas selkoo?

Jos sä haudot itsesääliä suurina määrinä
Niin et sä oot uhri
ja maailma on väärässä
Elät vajareilla
Sen se susta kertoo
Miks et ottais omast potentiaalistas selkoo?

YouTube: 

Jukka Poika: Potentiaali

Muuta ajatteluasi ja muutat maailmaa

Kevään aikana käsittelimme valmennuskoulussa uskomuksia. Niitä omassa elämässämme vallitsevia voimakkaita, opittuja tai perittyjä ennakkokäsityksiä siitä millainen maailma on. Niitä on meillä kaikilla ja ne ovat kuin linssejä, joiden läpi katsomme maailmaa. Ne vääristävät, kaunistavat, tarkentavat tai sumentavat näkymää. Ne saavat meidät uskomaan negatiivisia tai positiivisia asioita itsestämme, toisistamme ja elämästämme. Tulkitsemme maailmaa niiden kautta, ne heijastuvat käytöksessämme, tunteissamme ja toiminnassamme. Halusimme sitä tai emme. Tunnistimme ne tai emme.

Siihen nähden miten voimakkaasti uskomukset ohjaavat elämäämme, käytämme hämmästyttävän vähän aikaa niiden tunnistamiseen, kyseenalaistamiseen ja muokkaamiseen. Ja siis kyllä, myös uskomuksia voi muokata.

Uskomuksen muokkaamisen ensimmäinen askel on uskomuksen tunnistaminen. Uskomukset voidaan jakaa kahteen luokkaan, niihin jotka palvelevat meitä ja niihin jotka rajoittavat meitä. Palvelevia uskomuksia ovat kaikki ne hyvät ja kannustavat, iloa tuottavat ja luottamusta herättävät asiat, jotka uskomme totena maailmasta. Rajoittavia uskomuksia ovat ne, jotka estävät meitä toimimasta, yrittämästä, aloittamasta, onnistumasta ja yleensä olemasta parhaita omia itsejämme.

Palvelevia uskomuksia ovat mm. minä olen sosiaalinen ja minulla on aina ympärilläni hyviä ystäviä. Tai vaikka se, että olen terve ja pidän itsestäni hyvää huolta. Palvelevia uskomuksia kannattaa muokkaamisen sijaan viljellä. Huomioda se hyvä mitä tapahtuu ja kannustaa itseään. 

Rajoittavien uskomusten tunnistamisen voi aloittaa seuraavaa listaa pohtimalla:

1. Omaa elämää koskevat säännöt (mihin minulla on lupa? Mikä on minulle sallittua?) tai asiat jotka sulkee omasta elämästä pois (tämä ei kuulu minun elämääni)

2. Asiat joista ei uskalla edes haaveilla / unelmoida tai asiat jotka ovat sallittuja muille mutta ei itselle

3. Asiat joihin liittyy paljon on pakko / täytyy / en saa / en voi ilmauksia.

Omia uskomuksia voi alkaa hahmottaa myös täydentämällä seuraavat lauseet (tässä vaan muutama esimerkki, näitä voi keksiä itse vaikka kuinka paljon lisää):

Minun elämäni on... / Työni on... / Parisuhteeni on... / Naiset ovat... / Miehet ovat.... / jne.

Miten sitten uskomusta muokataan? Itselleni toimivin keino on ulkoistaa uskomus itsestäni pois, eli miettiä olisiko sama asia sallittua / hyväksyttyä mikäli se koskisi läheistä ystävääni. (esim. oma uskomus: minulla ei ole lupaa ilmaista omaa mielipidettäni ->  Ystävälläni ei ole oikeutta ilmaista mielipidettään) Kun ulkoistan uskomuksen koskemaan ystävääni se alkaa kuulostaa minusta itsestänikin typerältä ja naurettavalta, sillä tottakai ystävälläni on oikeus ilmaista mielipiteitään. Miksi sama ei siis päde myös minuun? Joillakin toimii ehkä ajatuksen lieventäminen aikamääreen sekä minusta tuntuu-muotoisen lauseen avulla (minulla ei ole oikeutta ilmaista mielipidettäni -> minusta tuntuu, että minulla ei toisinaan ole "oikeutta" ilmaista mielipidettäni). Kun asia ei enää olekaan fakta-muotoista se alkaa tuntua helpommalta. Sitaattien käyttäminen lauseessa on valmennuskoulussa kerrottu "kikka", jolla uskomus saa jopa hieman humoristisen muodon.

Uskomuksilla on valtava voima elämässämme, sillä vetovoiman lain mukaan vedämme puoleemme sitä, mitä ajattelemme. Jokaisella meistä on 100% ajattelua käytettävissämme sekä kyky valita millaisilla ajatuksilla tuon 100% täytämme. Eikö suurinosa siitä kannata käyttää palvelevien uskomusten viljelyyn sen sijaan että antaisi rajoittavien uskomusten estää meitä olemasta parhaita omia itsejämme? Sillä me kaikki ansaitsemme parhaan mahdollisen elämän. Meillä kaikilla on lupa olla parhaita omia itsejämme ja meille kaikille on sallittua nauttia elämästä.

Puhu minulle rakkaudesta

Sanat ovat voimakkaita. Niillä luodaan mielikuvia, yksilöllisiä maailmankuvia omaan ja toisen mieleen. Maailmasta tuskin löytyy kahta ihmistä joille joku sana, mikä tahansa sana, tarkoittaa täysin samaa asiaa.

Valmentajakurssilla teimme harjoituksen, jossa kukin määritti kymmenellä yksittäisellä sanalla mitä tulee mieleen sanasta "rakkaus". Neljän hengen ryhmässämme onnistuimme löytämään 2 yhteistä sanaa, joita kaksi ihmistä oli käyttänyt. Ja silti kuvittelemme että kaikki käsittävät sanan "rakkaus" kohtuullisen samalla tavalla. Oliskohan hyvä idea käydä tällä tavalla puolison kanssa omia tärkeitä käsitteitä läpi. Opetella puhumaan kumppanin kieltä ja ymmärtää toista paremmin. Mitä tarkoittaa "läheisyys" minulle ja kumppanilleni? Mitä tarkoittaa "hyvä parisuhde" tai "onnistunut loma"? Mitä sanoittamattomia toiveita ja odotuksia niihin sisältyy?

CC-lisenssillä kuvaajalta epSos.de

Parisuhdekommunikaatiossa käytetyt fraasit niinkun "voisitko huomioida minua enemmän" tai "haluisin että olisit romanttisempi" joutuvat tuolla oivalluksella aika outoon valoon. Mitä oikeasti tarkoittaa "enemmän" tai "huomiointi" tai "romantikkaa". Minulle ja sinulle? Käsitämmekö nämä asiat ollenkaan samalla tavalla?

Vahva veikkaukseni on, että näitä määreitä käyttämällä et ainakaan saa sitä, mitä oikeasti haluat. Toinen ei kuitenkaan osaa lukea ajatuksiasi. Olisko siis mahdollista pyytää sitä mitä oikeasti tarvitsee, sanoa se ihan suoraan? Tiedän kyllä, tämä on haaste -ainakin meille naisille.  Mutta samalla veikkaan myös että jos sanoo toiselle "haluaisin että huomioisit minua enemmän", on silloin mielessä tasan ja tarkkaan se, mitä ja millaista huomiointia kaipaa. Niinpä jos toinen sitten siivoaa kodin (eli omalla tavallaan huomioi enemmän), kokee toinen kuitenkin ettei ole saanut yhtään lisää huomiointia (koska olisi halunnut oikeasti silittelyä ja halauksia iltaisin nukkumaan mennessä). Lopputuloksena, toinen on tyytymätön koska pyynnöstä huolimatta toivottua muutosta ei ole tapahtunut ja toinen miettii että eikö toiselle riitä mikään. Vaikka kuinka yrittää huomioida niin ei saa kiitosta.

Pitkään on jo neuvottu että parisuhteessa kommunikaatio on kaiken avain, puhumalla asiat selviää. Ja todellakin, olen samaa mieltä, kunhan ensin vaan tietää mitä kieltä toinen puhuu.

Rakkautta, ymmärrystä ja hyväksyntää kesäpäiviin!

Tunteella työssä!

Kun aloin kirjoittamaan tätä blogia ajatukseni oli että en käsittele täällä lainkaan työasioita, mutta nyt on kertakaikkiaan pakko tehdä poikkeus sääntöön.

Työpaikoilla on jo pitkään puhuttu fyysisestä ja henkisestä työhyvinvoinnista, mutta tunteiden hyvinvointi on ollut aikalailla tabu vielä. Nyt tunteiden merkityksen työpaikalla on ymmärtänyt ainakin Affecton toimitusjohtaja Pekka Eloholma, joka kertoo Kauppalehden artikkelissa, että onnistumisen kaavaan kuuluu fokuksessa pysyminen ja aito innostuminen. Eloholman mukaan menestyksen kaava on seuraava: menestys = fokus x innostuminen². Samassa artikkelissa Eloholma kertoo uskovansa positiiviseen asenteeseen yhtälailla yksityiselämässä kun busineksessakin sekä kannustavaan visiopohjaiseen johtamiseen.  

Tätä lukiessani mietin että Eloholma on oivaltanut jotain oleellista, hän on tehnyt tunteista näkyviä työpaikallaan. Ja eipä ihme, sillä taustajoukoissa Eloholmalla on Helena Åhman, johtoryhmien valmentamiseen erikoistunut psykologian tohtori, jonka erikoisalaa on tunteiden valjastaminen työhön. Go Eloholma ja Go Åhman, mielestäni melko edityksellistä ajattelua Suomessa!

Itse vaihdoin työpaikkaa muutama kuukausi sitten ja olen äärimmäisen kiitollinen nykyisestä työyhteisöstäni. Minulla on ilo olla töissä porukassa, joka tukee ja kannustaa, innostaa ja innostuu, sallii, luottaa, nauraa yhdessä, huolehtii toisistaan ja tekee ennenkaikkea tuottavasti töitä yhdessä. Työyhteisössäni tunteet ja niiden näyttäminen ovat sallittuja asioita. Saan päivittäin huomata miten miellyttävät tunteet tarttuvat kun hommia tehdään yhdessä. On helppo innostua kun muutkin innostuvat, on helppo nauraa kun muutkin nauravat. On helppo tuntea kuuluvansa porukkaan. 

Linkitän tähän oheen kolleegani Anne Rongaksen kirjoittaman blogin, joka mielestäni tiivistää työyhteisömme hengen loistavasti. Kannattaa käydä lukemassa :-)

http://opeblogi.blogspot.fi/2012/06/tyokaverit.html

Kiitos siis omalle työyhteisölleni paljon opettaneesta keväästä ja aurinkoisia kesälomapäiviä kaikille!

Saksia, liimaa ja oivallusten askartelua

Viime viikolla Valmentamon valmentajakoulutuksessa käytimme yhden kokonaisen päivän aarrekarttoihin. Kouluttajamme Jenny Heinonen on myös aarrekarttakouluttaja, joten olimme hyvissä käsissä.

Aarrekartta on tekniikka, jossa kuvien avulla tehdään näkyväksi oma tunnetila, vuosisuunnitelma, tavoitetila, tms. Sovelluskohteet ovat lähes rajattomat. Aarrekartta koostetaan itselle mieluisista kuvista ja sen voi tehdä esim jonkun teeman ympärille. Jos vaikka suunnittelee unelmiensa kotia tai vaikka häitä, mutta kokee vaikeaksi ilmaista toiveita sanallisesti, voi aarrekartta vapauttaa ilmaisemaan itseään paremmin. Aarrekartta on siis kaikessa yksinkertaisuudessaan kokelma lehdistä leikattuja kuvia, valokuvia, itsekirjoitettuja, printattuja tai lehdistä leikattuja sanoja ja tekstejä, jotka sommitellaan värilliselle kartongille oman maun mukaan.

Kuulostaa yksinkertaiselta, naivilla tavalla hauskalta ja jopa lapselliselta. Aikuiset askartelemassa saksien ja liimapuikkojen kanssa. Näin minäkin ajattelin, vaan kuinkas sitten kävikään...

Teimme kurssilla 2 karttaa, toisen poimien 10 kuvaa lehdistä intuitiivisesti 10:ssä minuutissa. Ei mielellä pohtimalla vaan valitsemalla ne kuvat, joihin katse pysähtyy ja jotka puhuttelevat meitä jollain tavalla. Itse tein niin että otin 4 summittaista lehteä ja selasin ne läpi. Revin irti jokaisen kuvan, joka jollain tavalla puhutteli. En miettinyt sitä sen tarkemmin. Laitoin kuvan väärinpäin odottaamaan viereiselle pöydälle ja jatkoin lehden selaamista. Kun 10:n minuutin selausaika oli ohi käänsin kuvat oikein päin ja hämmästyin todella. Värimaailma oli täydellisen harmoninen, monissa kuvissa oli sama teema. Jos olisin tietoisesti yrittänyt kerätä näin harmonista kuvakollaasia en olisi varmasti siinä onnistunut.

Asettelin kuvat kartongille ja jäin katsomaan karttaa. Olin koostanut sen täysin suunnittelematta, mutta silti näytti ja tuntui kovin omalta. Juuri sellaiselta kun halusinkin sen näyttävän vaikka minulla ei ollut siitä etukäteen mitään mielikuvaa.

Toisena harjoituksen teimme vapaavalintaisen aarrekartan. Minä valitsin vuosikartan ja halusin nostaa kartalle ne asiat mitä haluan lisätä elämässäni seuraavan vuoden aikana. Kartta olisi minun tavoitekarttani seuraavalle vuodelle. Aloin valita kuvia, tällä kertaa hyvin tietoisesti. Koin tehtävän äärettömän vaikeaksi. Melkein turhauduin koska lehdestä ei löytynyt juuri oikeita kuvia. Kartasta tuli hajanainen ja sekava, enkä oikeastaan koe sitä omakseni. Se ei näytä, eikä tunnu minulta.

Dreaming by reggie _l (julkaistu cc-lisenssillä)

Tämä sai minut pohtimaan seuraavaa. Ensimmäisen kartan olin tehnyt ilman tietoisen mielen mielihaluja, intuitiivisesti ja siksi siitä oli tullut niin oman oloinen. Siihen oli noussut kaikki ne asiat, joita minä tarvitsen elämääni juuri nyt. Siis ne asiat, joita sydämmeni haluaa. Toiseen karttaan, jonka tein tietoisella mielellä nousivat kaikki asiat, jotka minä haluan elämääni. Joita siis mieleni haluaa. Kartat eivät ole ristiriidassa keskenään sillä niissä on paljon samoja elementtejä. Ne ovat ennemminkin mielestäni päällekkäiset. Minun on kuljettava intuitiivisen tarvekarttani kautta ja kohdattava siinä esille nousevat asiat ennekuin pääsen asioihin, joita haluan.

Tästä syntyi oivallus, jonka olen monesti lehdistä ja kirjoista lukenut, mutta en koskaan oikeen sisäistänyt, enkä ymmärtänyt. Mielihalujen täyttyminen tuottaa meille mielihyvää, mutta tarpeidemme täyttyminen tuottaa meille onnellisuutta. Mielihyvä on lyhytkestoista, ikäänkuin euforiapiikki jonkun asian saavuttamisesta, sen sijaan tarpeen tyydyttyminen tuo pitkäkestoisemman tyytyväisyyden tilan. Tietoinen mieli myös haluaa aina enemmän ja enemmän. Jos tällä kertaa mielihyvää saa vaikkapa yhden timantin sormuksesta, on siinä ensi kerralla oltava vähintää 2 timanttia että se tuntuu edes yhtä hyvältä kun ensimmäisellä kertaa.

Tästä oivalluksesta voimaantuneena ja aarrekarttaani edelleen joka päivä uteliaana tutkivana tunnistan oman sisäisen minäni paremmin ja paremmin. Intuitiivisesta kartastani tuli siis itsetutkiskelun väline, jonka avulla tunnistan oman sisäisen ääneni paremmin. Ja kun tunnistan oman ääneni paremmin, pystyn ilmaisemaan tarpeitani paremmin ja rohkeammin. Ja kun pystyin ilmaisemaan mitä minä tarvitsen sekä hyväksymään sen että tarvitsen, olenkin jo matkalla kohti kestävää onnellisuutta. Tottahan se on, että kartan kanssa löytää yleensä helpommin perille sinne minne on matkalla. Ei hassumpi saavutus aikuisten askartelutuokiosta! On tää vaan huima matka, what a ride :-)

Ps. Mun mielestä 2 ihastuttavaa kartta-aihetta olivat perhekartta ja parisuhdekartta. Perhekartan voi askarrella vaikka yhdessä lasten kanssa, jolloin lapsetkin saavat äänensä kuuluviin kuvien kautta vaikka eivät vielä osaisikaan ilmaista itseään riittävästi sanoin. Parisuhdekartan voi tehdä yksin (millainen on unelmieni parisuhde) tai yhdessä puolison kanssa (millainen on meidän unelmien parisuhde tai unelmaelämä). Ihania askarteluhetkiä kaikille :-)

Me olemme kauniita!

Valmentamon kouluttaja käyttää sähköpostinsa allekirjoituksessa usein lausetta "on helpompaa olla se, kuka on."  Tuo lause sai minut pohtimaan rooleja, joita otamme elämässämme, naamioita, joita kannamme kasvoillamme, osia, joita esitämme muille ja kuoria, joita rakennamme ympärillemme.

Uskon että kaikki ihmiset esittävät joskus jotain roolia elämässään, sillä aina ei vaan halua muiden tietävän miltä sisällä tuntuu. Naamio tai rooli toimii kuin kuin suojakilpi. Se peittää sen, mitä sisällä oikeasti tapahtuu ja antaa itselle aikaa käsitellä asioita. Mutta rooli tai naamio voi "jäädä päälle" ja aikaa myöten tuntua raskaalta kantaa, sillä se estää aitoa läheisyyttä muiden ihmisten kanssa. Uskon, että jokaisella on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään ja arvostetuksi juuri sinä ihmisenä kun on. Haluamme hyväksyntää sille kauniille ihmiselle, joka on sisällämme. Sille aidolle minulle, joka on vapaa rooleista ja maskeista, joka vaan on. Mutta miten hyväksyntää ja ymmärrystä voi saada, jos ei koskaan paljasta omaa todellista itseään muille?

Roolit ja naamiot on jollain tapaa opittuja. Ne muodostuvat matkan varrella kun "opimme" millainen käytös on suotavaa, eli millaisella käytöksellä saamme parhaan vastineen (hellyyttä, hyväksyntää, ruokaa, huolenpitoa, yms). Lapsilla harvoin on naamioita ja siksi lasten kanssa on niin mahtavaa olla. Lapset eivät esitä mitään, he vaan ovat.

Aikuiselle tällainen avoimmuus voi olla melko pelottavaa. Naamion tai roolin takaa voi tarkkailla maailmaa ilman että tarvitsee laittaa itseään oikeasti peliin. Naamion tai roolin avulla voi pitää yllä etäisyyttä muihin ihmisiin. Ajatus voi aluksi tuntua hyvältä idealta, mutta mieti miten yksinäistä kaikkien roolien ja naamioiden takana on. Suljemme pois juurikin ne asiat, joita kaipaamme eniten, läheisyyden ja toisen ihmisen tuoman turvallisuuden.

CC-lisenssillä by Linda Cronin

Naamioita on niin monenlaisia. Tunnetko sinä yhtään ihmistä , joka alkaa kertoa vitsejä tai hauskoja juttuja heti kun häntä yrittää lähestyä tunnetasolla? Tai tunnetko häntä, joka näyttää aina olevan tilanteen herrana ilman ensimmäistäkään merkkiä heikkoudesta, ilman yhtään säröä julkikuvassa? Entä onko sun tuttavapiirissä henkilöä, joka vaativassa tilanteessa heittäytyy täysin avuttomaksi ja ottaa kasvoille onnellisen tietämättömän hymyn? Oletko sinä joku näistä? Tunnistatko sinä omat roolisi ja naamiosi? Auttavatko ne sinua jaksamaan? Estävätkö ne vai edistävätkö ne vuorovaikutusta muiden kanssa? Tarvitsetko sinä näitä rooleja todella? Mitä tapahtuisi jos avaisitkin itsesi maailmalle, näyttäisit sen kuka todella olet, koska sinä olet kaunis?

Musta tuntuu, että aidon läheisyyden pelko on juurtunut meihin ja siksi kannamme naamioitamme urhoollisesti. Läheisyyden pelko tulkitaan usein väärin ihanteeksi vapaudesta ja itsenäisyydestä, jonka mukaan aina on pärjättävä yksin, oltava vahva ja jaksettava eteenpäin vastoinkäymisitä huolimatta apua pyytämättä, muista riippumatta ja muihin tukeutumatta. On hienoa olla vahva ja itsenäinen, eikös niin?

Mun mielestä terve itsenäisyys perustuu kuitenkin kyvylle tuntea aitoa läheisyyttä. Ihminen, joka ei uskalla altistua aidolle läheisyydelle voi teeskennellä olevansa vapaa ja riippumaton, mutta hän ei tule koskaan kokemaan todellista vapauden tunnetta, sillä kalvava läheisyydenkaipuu varjostaa elämää. Todelliseen riippumattomuuteen ja vapauteen on vain yksi tie ja se kulkee läheisyyden kautta. Ja aidon läheisyyden voi saavuttaa vain kun uskaltaa luopua naamioistaan ja rooleistaan.

Alussa siteerasin lausetta, "on helpompaa olla se, kuka on". Haluaisin lisätä siihen, että on rohkeaa olla se kuka on. Arvostan paljon ihmisiä, jotka ovat lähteneet tutustumismatkalle itseensä ja päättäneet tietoisesti luopua kuoristaan ja laittaa naamionsa syrjään. Paljastaa todellisen itsensä meille muille. Oon niin onnellinen, että saan olla tällä matkalla heidän kanssaan. Samaa rohkeutta toivon itselleni ja meille kaikille, sillä me olemme kauniita.

Uskallatko onnistua?

Viime viikolla valmennuskoulussa puhuimme valmentajan ydintaidoista, joista yksi on kannustaminen. Ensimmäinen ajatukseni oli, että on surullista että kannustaminen on taito, jota opetellaan. Niin kovasti toivoisin, että se olisi itsestäänselvyys, jota toteutetaan arjessa jokapäiväisenä asiana. Mutta maassa, jossa kansallisen uskomuksen mukaan kapsahdetaan katajaan, mikäli kurkotetaan kuuseen tai jossa vain kissat elävät kiitoksella, on ehkä vielä hieman opeteltavaa.

Jokainen tietää miten paljon mielihyvää saa kun joku uskoo sinuun, kannustaa sinua sunnitelmissasi ja rohkaisee tavoittelemaan unelmiasi. Miten hyvältä tuntuu kun elämässä on edes yksi ihminen, joka hyväksyy sinut ja luottaa sinuun niin täysin, että tietää sinun tekevän oikein, mihin ikinä kuljetkin. Silti on helpompaa nähdä vaaroja ja riskejä kun joku kertoo sinulle unelmistaan. Kuinka monta kertaa suusta pääseekään lause: "mieti nyt vielä kerran" tai "onkohan tuossa nyt mitään järkeä". Perustelemme noita lauseita välittämisellä (en vaan halua että sinua sattuu tai haluan suojella sinua). Mutta oikeammin taidamme peitellä omaa epävarmuuttamme siitä, mitä minulle tapahtuu jos toinen lähtee toteuttamaan suunnitelmiaan ja herra paratkoon, vielä vaikka onnistuu niissä!

CC-lisenssillä: Steph Vee Photography 2009

Kannustamme kyllä lapsia, mutta miksi emme aikuisia, toisiamme? Onko taustalla kateus? Jos tuo onnistuu, niin sehän tarkoittaa että minäkin voisin onnistua, jos vaan saisin itseni tekemään jotain. Ja jos tuokaan ei onnistu, niin minäkään en näytä niin huonolta. Haluan kysyä: jos minä uskon sinuun ja unelmiisi, niin onko se minulta pois? Mielestäni ei ole. Saan iloa myös itselleni siitä, että sinä onnistut. Koet jotain mahtavaa matkallasi ja mikäli hyvin käy, niin mä saan olla matkakumppanisi ja kokea sen rinnallasi.

Onko taustalla kuitenkin se, että ylisanojen käyttö ei ole "sallittua" yhteiskunnassamme? Voinko sanoa sinulle "mahtavaa", "todella upeaa" tai "valtavan hienoa" kuulostamatta kornilta. Voinko kertoa sinulle miten ylpeä olen rohkeudestasi, miten taitava sinä olet ja miten paljon minä sinua arvostan? Mielestäni voin, sillä sydämessäni aidosti tunnen niin.

Entä jos syy onkin se, että emme osaa antaa kannustusta itsellemme ja siksi emme osaa kannustaa muitakaan? Pieni ääni sisällämme on kriittinen ja arvosteleva, uskomukset toimivat itseämme vastaan ja jos emme usko itseemme niin miten voisimme uskoa muihin? Mitä jos kehuisinkin itseäni ja kannustaisin itseäni jatkamaan hyvää työtä ja onnittelisin itseäni aina kun onnistun? Mitä jos kiittäisin itseäni? Pystyisinkö silloin  kannustamaan enemmän myös muita? Mitä jos sanoisin itselleni "tuen sinua täysipainoisesti sellaiseen tavoitteeseen pääsyssä, joka on sinulle aidosti tärkeä" tai "kuuletko itse kuinka hyvää työtä olet jo tehnyt, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin"? Eikö olisikin hienoa, valtavan hienoa! Ehkä kysymys onkin loppujen lopuksi siitä uskallatko itse onnistua. Jos uskallat, niin silloin suot sen myös muille.  Kannustat ihmisiä ympärilläsi tavoittelemaan kuuta taivaalta, aidosti ja pyytettömästi.

Lopuksi muutamia mulle tällä hetkellä tärkeitä kannustavia lauseita. Ihaninta on, että näitä voi keksiä vaikka kuinka paljon lisää ihan oman maun mukaan!

• Olen varma että sinä onnistut. Minä luotan sinuun.
• Näetkö miten hienosti hoidit tuon homman, olen ylpeä sinusta.
• Sinä ansaitset kaikkea hyvää elämääsi.
• Olen vaikuttunut siitä tarmosta millä viet asioita eteenpäin. Jatka samaan malliin!

Terkuin,
Piia