Missasinko mä jotain?

Olin viime viikonloppuna ystäväni juhlissa, joissa sain kuulla lauseen "sulle tekis kyllä hyvää olla viikko metsässä ilman minkäänlaisia teknisiä laitteita ja verkkoja". Nauroin vastaukseksi, että joopajoo, ei taitais onnistua...

Oon kuitenkin saanut kuulla samasta asiasta ennenkin. Viime kesänä ystäväni nimitti minua "datapalleroksi", koska terassi-iltana vilkuilin puhelintani muutaman minuutin välein. On ilmiselvää, että tämä tauti on vaivannut minua jo pitkään. Mutta mikä on diagnoosi?

Kuva: Mike "Dakinewavamon" Kline (jaettu  Flickerin kautta cc-lisenssillä)

On totta, että facebook ja muut kanavat ovat mukavaa ajanvietettä sekä hyödyllisiä tietolähteitä. Minulle ne ovat myös osa työtäni ja siksi elämässäni tärkeitä. Jäin kuitenkin miettimään, että miksi minulla on tarve seurata kännykkää, facebookia tai muita kanavia myös silloin kun olen ihanien ihmisten seurassa ja tilanteessa, josta muutoin nautin kaikilla aisteillani? Miksi karkaan ympärilläni olevilta ihmisiltä ja minua ympäröivältä tilanteelta teknisiin vimpaimiin ja muiden ihmisten elämän pariin statuspäivityksiä lukemalla?

Itsediagnosoinnin perusteella päädyin siihen, että minua vaivaa missaamisen pelko  (engl. to miss =  To fail to hit, reach, catch, meet, or otherwise make contact with). Tunne siitä, että kokoajan pitäisi olla jossain muualla, kokoajan pitäsi tapahtua jotain, pelko siitä että jotain menee ohi. Jos olen jossain, pelkään missaavani jotain muuta, jossain muualla.

Ironisinta tässä on se, että kun viljelen missaamisen pelkoani, missaan kokoajan asioita ympärilläni. Huomasinko nauravat silmät, tunsinko kosketuksen kädelläni, kuulinko mitä minulle sanottiin, osallistuinko keskusteluun, olinko Sinun kanssani, olinko läsnä?

Tästä viisastuneena haastan itseni ja sinut vuonna 2013 missaamaan vain ja ainoastaan missaamisen pelkoa.

Hymyä ja hyvää fiilistä uuteen vuoteen!

Ps. Pahoitteluni blogin hiljaiselosta viime syksyn aikana. Nyt oon takas :-)

Helppoa ja mukavaa!

Blogissa on ollut hetken hiljaista syksyn alun, töiden alkamisen ja arkeenpalaamisen johdosta. Arki puskee päälle vaikka rutiinit ovat kesän jäljiltä hukassa. Tuntuu, että koko elämänrytmi on löydettävä uudelleen ja sopeutettava se arjen vaatimuksia vastaavaksi.

Mulle syksy aiheuttaa aina ristiriitaisia tunteita. Toisaalta ahdistun vapaa-ajan vähyydestä ja siitä, että on taas tarkkoja aikatauluja ja täytettäviä velvotteita. Toisaalta taas nautin säännöllisyydestä, rutiinien tuomasta turvallisuudesta ja innostun uusista aluista.

Tänä syksynä uusia suunnitelmia punoessani kantavana ajatuksena on "miten teen tästä mahdollisimman helppoa ja mukavaa itselleni". Pidän tuosta kysymyksestä, sillä minusta tuntuu että se vapauttaa minut nauttimaan tekemisestä.On mukava ajatus, että minulla on lupa helpottaa arkeani ja tehdä siitä itselleni mahdollisimman sopiva. Tuntuu kuin tuon kysymyksen avulla puurtamisen "taakka" olisi nostettu pois samalla kun kärsimysfilosofia on heivattu sivuun.

Rohkaisen siis muitakin miettimään omaa arkeaan ja kysymään aina välillä voiko sitä jotenkin helpottaa tai tehdä itselleen mukavammaksi. Tosiasia nimittäin on, että ihmisen luontainen laiskuus ja mukavuudenhalu ovat jatkuvia inspiraation ja innovaation lähteitä ;-)

Kuva otettu MotivateHopeStrenght-facebook sivulta

Elämä on tanssia!

Olen jo aloittanut valmentamaan muita, mutta samalla vielä itse opettelen olemaan hyvä valmentaja. Eilen sain oppitunnin siitä, mitä on olla hyvä valmentaja ja varsin yllättävältä taholta.

Myöhään eilen illalla tanssin, pariotteessa ja valssia. Jouduin tunnustamaan miten vaikeaa se oli minulle. Yritin määrätä tahdin, suunnan ja huomasin kesken liikkeen miettiväni mitä tulee seuraavaksi, ennakoivani sen mihin toinen on minua viemässä. En ollut läsnä tilanteessa, koska aivoni raksuttivat muistista vanhoja tanssioppeja ja seuraavia liikkeitä.

CC-lisenssillä by Rainbow Warrior

Tanssin jälkeen, nukkumaan mennessäni, asia iski kun salama kirkkaalta taivaalta. Olin juuri saanut hyvän oppitunnin valmentajana toimimisesta. Yksi onnistuneen valmennuksen avaimista on kunnioittaa toisen tahtoa ja tahtia. Valmentaja ei määrää suuntaa eikä vauhtia, vaan valmentajan tehtävä on tukea ja auttaa ihmistä elämänsä matkalla. Valmentajan ei myöskään pidä valmennustilanteessa miettiä seuraavia harjoituksia tai omia vuorosanojaan vaan antautua aitoon läsnäoloon sekä kuunteluun. Heittäytyä tilanteeseen ja antaa valmennettavalle tilaa olla oma itsensä, valita oma suuntansa ja aikataulunsa.

Itse en tanssista juuri mitään ymmärrä mutta uskoisin, että siinä on tietyllä tavalla laitettava oma persoona sivuun ja antauduttava hetkeen. Juuri niinkuin hyvän valmentajankin tulisi toimia. Laittaa itsensä ja omat kokemuksensa sivuun, jotta valmennettavalla tilaa kasvattaa omia oivalluksia.

Loppupeleissä kyse on siis toisen kunnioittamisesta ja siitä ajatuksesta luopumisesta, että minä tiedän paremmin. Kyse on täydellistä luottamuksesta siihen, että toinen tekee vain hyviä ratkaisuita oman elämänsä kannalta ja toisen kannustamisesta matkalla tavoiteiden saavuttamiseen.

Elämä yllättää aina välillä ja oppia on tarjolla yllättävissäkin tilanteissa niille, jotka ovat sitä valmiita vastaanottamaan. Nöyränä ja onnellisena jatkan opintoja myös kesälomien jälkeen ja yritän muistaa tämän opin myös työssäni ja elämässäni yleensäkin. Haluan olla ihminen, joka lähellä on tilaa kasvaa.

Ihanaa arkeen paluuta kaikille :-)

Elämä on tässä ja nyt

Aina välillä tapaan ihmisiä, jotka tuntuvat elävän kuin sumussa. He tallaavat jokaista päiväänsä rutiinista toiseen nauttimatta hetkestäkään. Elämä menee askareita suorittaessa, kasvoilla harmaa ilme. Sää ottaa päähän, työssä on tylsää, puolisokin ärsyttää, mikään ei huvita ja suusta kuuluu vaan valitusta.

Tekisi mieli hypätä tällaisen ihmisen eteen,  ottaa hartioista kiinni ja ravistaa kovaa. Sanoa: "tajuatko, että tämä on sinun elämäsi, sinun ainutlaatuinen elämäsi. Ainoa, jonka täällä elät. Joten herää ihminen, avaa silmäsi ja katso ympärillesi. Näe miten hienoa kaikki on." Valmentajaopiskelijakolleegaani lainaten "kattokaa nyt, puissa on LEHDET, vähänkö hienoa!" :-D

CC-lisenssillä: skwillt

Mitä jos elämä ei olekaan kenraaliharjoitus ja mitä jos sinun ei olekaan tarkoitus olla oman elämäsi sivunäyttelijä vaan päätähti? Mitä jos elämä onkin tässä ja nyt, mitä jos nauttisit siitä? Mitä jos hyväksyisit vastuun elämästäsi ja onnellisuudestasi ja alkaisit elää sitä juuri sinulle sopivaa ja oman näköistä elämää? Mitä jos hyväksyisit sen, että onnellisuutesi on vain sinun vastuullasi? Miltä maailma silloin näyttäisi? Näkisitkö värit, huomaisitko kauneuden, olisitko kiitollinen siitä kaikestä mitä sinulla jo on? Löytäisitkö suuntasi? Lakkaisitko ajelehtimasta? Eläisitkö enemmän? Olisitko onnellisempi?

Lopuksi Jukka Poikaa, jonka Potentiaali-biisin sanat kolahti tänään erityisen paljon: miks et ottais omasta potentiaalistas selkoo? :-)

Omaan mukavuuteen on helppo tuudittuu
Silloinkin kun pitäis kasvaa ja uudistuu
Kelaat samaa luuppii kunnes se jumittuu
jumittuu, Jumittuu
Kaikki seisovat aallot, jähmeät patsaat
joita puolustat
niihin voimasi satsaat
Ne on niin rakkaat
pikku harhakuvat

Kun virta vie sua mukananaan kaikkeuteen
Takerrut kirjaan, takerrut kaiteeseen

Ja vaalit sun pelkoo,
niiku farmari peltoo
Ja varot astumasta sinne missä se versoo
Elät puoliteholla
Sen se susta kertoo
Miks et ottais omast potentiaalistas selkoo?

Jos sä haudot itsesääliä suurina määrinä
Niin et sä oot uhri
ja maailma on väärässä
Elät vajareilla
Sen se susta kertoo
Miks et ottais omast potentiaalistas selkoo?

YouTube: 

Jukka Poika: Potentiaali

Muuta ajatteluasi ja muutat maailmaa

Kevään aikana käsittelimme valmennuskoulussa uskomuksia. Niitä omassa elämässämme vallitsevia voimakkaita, opittuja tai perittyjä ennakkokäsityksiä siitä millainen maailma on. Niitä on meillä kaikilla ja ne ovat kuin linssejä, joiden läpi katsomme maailmaa. Ne vääristävät, kaunistavat, tarkentavat tai sumentavat näkymää. Ne saavat meidät uskomaan negatiivisia tai positiivisia asioita itsestämme, toisistamme ja elämästämme. Tulkitsemme maailmaa niiden kautta, ne heijastuvat käytöksessämme, tunteissamme ja toiminnassamme. Halusimme sitä tai emme. Tunnistimme ne tai emme.

Siihen nähden miten voimakkaasti uskomukset ohjaavat elämäämme, käytämme hämmästyttävän vähän aikaa niiden tunnistamiseen, kyseenalaistamiseen ja muokkaamiseen. Ja siis kyllä, myös uskomuksia voi muokata.

Uskomuksen muokkaamisen ensimmäinen askel on uskomuksen tunnistaminen. Uskomukset voidaan jakaa kahteen luokkaan, niihin jotka palvelevat meitä ja niihin jotka rajoittavat meitä. Palvelevia uskomuksia ovat kaikki ne hyvät ja kannustavat, iloa tuottavat ja luottamusta herättävät asiat, jotka uskomme totena maailmasta. Rajoittavia uskomuksia ovat ne, jotka estävät meitä toimimasta, yrittämästä, aloittamasta, onnistumasta ja yleensä olemasta parhaita omia itsejämme.

Palvelevia uskomuksia ovat mm. minä olen sosiaalinen ja minulla on aina ympärilläni hyviä ystäviä. Tai vaikka se, että olen terve ja pidän itsestäni hyvää huolta. Palvelevia uskomuksia kannattaa muokkaamisen sijaan viljellä. Huomioda se hyvä mitä tapahtuu ja kannustaa itseään. 

Rajoittavien uskomusten tunnistamisen voi aloittaa seuraavaa listaa pohtimalla:

1. Omaa elämää koskevat säännöt (mihin minulla on lupa? Mikä on minulle sallittua?) tai asiat jotka sulkee omasta elämästä pois (tämä ei kuulu minun elämääni)

2. Asiat joista ei uskalla edes haaveilla / unelmoida tai asiat jotka ovat sallittuja muille mutta ei itselle

3. Asiat joihin liittyy paljon on pakko / täytyy / en saa / en voi ilmauksia.

Omia uskomuksia voi alkaa hahmottaa myös täydentämällä seuraavat lauseet (tässä vaan muutama esimerkki, näitä voi keksiä itse vaikka kuinka paljon lisää):

Minun elämäni on... / Työni on... / Parisuhteeni on... / Naiset ovat... / Miehet ovat.... / jne.

Miten sitten uskomusta muokataan? Itselleni toimivin keino on ulkoistaa uskomus itsestäni pois, eli miettiä olisiko sama asia sallittua / hyväksyttyä mikäli se koskisi läheistä ystävääni. (esim. oma uskomus: minulla ei ole lupaa ilmaista omaa mielipidettäni ->  Ystävälläni ei ole oikeutta ilmaista mielipidettään) Kun ulkoistan uskomuksen koskemaan ystävääni se alkaa kuulostaa minusta itsestänikin typerältä ja naurettavalta, sillä tottakai ystävälläni on oikeus ilmaista mielipiteitään. Miksi sama ei siis päde myös minuun? Joillakin toimii ehkä ajatuksen lieventäminen aikamääreen sekä minusta tuntuu-muotoisen lauseen avulla (minulla ei ole oikeutta ilmaista mielipidettäni -> minusta tuntuu, että minulla ei toisinaan ole "oikeutta" ilmaista mielipidettäni). Kun asia ei enää olekaan fakta-muotoista se alkaa tuntua helpommalta. Sitaattien käyttäminen lauseessa on valmennuskoulussa kerrottu "kikka", jolla uskomus saa jopa hieman humoristisen muodon.

Uskomuksilla on valtava voima elämässämme, sillä vetovoiman lain mukaan vedämme puoleemme sitä, mitä ajattelemme. Jokaisella meistä on 100% ajattelua käytettävissämme sekä kyky valita millaisilla ajatuksilla tuon 100% täytämme. Eikö suurinosa siitä kannata käyttää palvelevien uskomusten viljelyyn sen sijaan että antaisi rajoittavien uskomusten estää meitä olemasta parhaita omia itsejämme? Sillä me kaikki ansaitsemme parhaan mahdollisen elämän. Meillä kaikilla on lupa olla parhaita omia itsejämme ja meille kaikille on sallittua nauttia elämästä.

Puhu minulle rakkaudesta

Sanat ovat voimakkaita. Niillä luodaan mielikuvia, yksilöllisiä maailmankuvia omaan ja toisen mieleen. Maailmasta tuskin löytyy kahta ihmistä joille joku sana, mikä tahansa sana, tarkoittaa täysin samaa asiaa.

Valmentajakurssilla teimme harjoituksen, jossa kukin määritti kymmenellä yksittäisellä sanalla mitä tulee mieleen sanasta "rakkaus". Neljän hengen ryhmässämme onnistuimme löytämään 2 yhteistä sanaa, joita kaksi ihmistä oli käyttänyt. Ja silti kuvittelemme että kaikki käsittävät sanan "rakkaus" kohtuullisen samalla tavalla. Oliskohan hyvä idea käydä tällä tavalla puolison kanssa omia tärkeitä käsitteitä läpi. Opetella puhumaan kumppanin kieltä ja ymmärtää toista paremmin. Mitä tarkoittaa "läheisyys" minulle ja kumppanilleni? Mitä tarkoittaa "hyvä parisuhde" tai "onnistunut loma"? Mitä sanoittamattomia toiveita ja odotuksia niihin sisältyy?

CC-lisenssillä kuvaajalta epSos.de

Parisuhdekommunikaatiossa käytetyt fraasit niinkun "voisitko huomioida minua enemmän" tai "haluisin että olisit romanttisempi" joutuvat tuolla oivalluksella aika outoon valoon. Mitä oikeasti tarkoittaa "enemmän" tai "huomiointi" tai "romantikkaa". Minulle ja sinulle? Käsitämmekö nämä asiat ollenkaan samalla tavalla?

Vahva veikkaukseni on, että näitä määreitä käyttämällä et ainakaan saa sitä, mitä oikeasti haluat. Toinen ei kuitenkaan osaa lukea ajatuksiasi. Olisko siis mahdollista pyytää sitä mitä oikeasti tarvitsee, sanoa se ihan suoraan? Tiedän kyllä, tämä on haaste -ainakin meille naisille.  Mutta samalla veikkaan myös että jos sanoo toiselle "haluaisin että huomioisit minua enemmän", on silloin mielessä tasan ja tarkkaan se, mitä ja millaista huomiointia kaipaa. Niinpä jos toinen sitten siivoaa kodin (eli omalla tavallaan huomioi enemmän), kokee toinen kuitenkin ettei ole saanut yhtään lisää huomiointia (koska olisi halunnut oikeasti silittelyä ja halauksia iltaisin nukkumaan mennessä). Lopputuloksena, toinen on tyytymätön koska pyynnöstä huolimatta toivottua muutosta ei ole tapahtunut ja toinen miettii että eikö toiselle riitä mikään. Vaikka kuinka yrittää huomioida niin ei saa kiitosta.

Pitkään on jo neuvottu että parisuhteessa kommunikaatio on kaiken avain, puhumalla asiat selviää. Ja todellakin, olen samaa mieltä, kunhan ensin vaan tietää mitä kieltä toinen puhuu.

Rakkautta, ymmärrystä ja hyväksyntää kesäpäiviin!

Tunteella työssä!

Kun aloin kirjoittamaan tätä blogia ajatukseni oli että en käsittele täällä lainkaan työasioita, mutta nyt on kertakaikkiaan pakko tehdä poikkeus sääntöön.

Työpaikoilla on jo pitkään puhuttu fyysisestä ja henkisestä työhyvinvoinnista, mutta tunteiden hyvinvointi on ollut aikalailla tabu vielä. Nyt tunteiden merkityksen työpaikalla on ymmärtänyt ainakin Affecton toimitusjohtaja Pekka Eloholma, joka kertoo Kauppalehden artikkelissa, että onnistumisen kaavaan kuuluu fokuksessa pysyminen ja aito innostuminen. Eloholman mukaan menestyksen kaava on seuraava: menestys = fokus x innostuminen². Samassa artikkelissa Eloholma kertoo uskovansa positiiviseen asenteeseen yhtälailla yksityiselämässä kun busineksessakin sekä kannustavaan visiopohjaiseen johtamiseen.  

Tätä lukiessani mietin että Eloholma on oivaltanut jotain oleellista, hän on tehnyt tunteista näkyviä työpaikallaan. Ja eipä ihme, sillä taustajoukoissa Eloholmalla on Helena Åhman, johtoryhmien valmentamiseen erikoistunut psykologian tohtori, jonka erikoisalaa on tunteiden valjastaminen työhön. Go Eloholma ja Go Åhman, mielestäni melko edityksellistä ajattelua Suomessa!

Itse vaihdoin työpaikkaa muutama kuukausi sitten ja olen äärimmäisen kiitollinen nykyisestä työyhteisöstäni. Minulla on ilo olla töissä porukassa, joka tukee ja kannustaa, innostaa ja innostuu, sallii, luottaa, nauraa yhdessä, huolehtii toisistaan ja tekee ennenkaikkea tuottavasti töitä yhdessä. Työyhteisössäni tunteet ja niiden näyttäminen ovat sallittuja asioita. Saan päivittäin huomata miten miellyttävät tunteet tarttuvat kun hommia tehdään yhdessä. On helppo innostua kun muutkin innostuvat, on helppo nauraa kun muutkin nauravat. On helppo tuntea kuuluvansa porukkaan. 

Linkitän tähän oheen kolleegani Anne Rongaksen kirjoittaman blogin, joka mielestäni tiivistää työyhteisömme hengen loistavasti. Kannattaa käydä lukemassa :-)

http://opeblogi.blogspot.fi/2012/06/tyokaverit.html

Kiitos siis omalle työyhteisölleni paljon opettaneesta keväästä ja aurinkoisia kesälomapäiviä kaikille!